WOLF EYES (USA), TOMMI KERÄNEN Kuudes Linja, Helsinki Su 03.08.2014

Started by Niko, July 25, 2014, 03:03:27 PM

Previous topic - Next topic

Niko

http://www.tiketti.fi/Wolf-Eyes-USA-Kuudes-Linja-Helsinki-lippuja/26876
Quote

NOISE-YHTYE WOLF EYES YLLÄTYSKEIKALLE HELSINKIIN

Modernin noisen kärkinimi Wolf Eyes saapuu vain kuukauden varoitusajalla yllätyskeikalle Suomeen. Valtaisasta julkaisutahdista sekä tinkimättömistä ja kovaäänisistä konserteistaan tunnettu yhdysvaltalaiskolmikko esiintyy Helsingissä Kuudennella Linjalla sunnuntaina 3. elokuuta.

Noiserockin, industrialin ja hardcoren välimaastossa toimiva Wolf Eyes sai alkunsa Detroitissa vuonna 1996 bändin nokkamies Nate Youngin sooloprojektina. Sittemmin kolmihenkiseksi laajentunut yhtye on uransa aikana julkaissut satoja levytyksiä aina Sub Popin kautta ilmestyneistä ja laajan jakelun saaneista albumeista kokeellisiin ja pienipainoksisiin omakustenteisiin. Wolf Eyesin viimeisin virallisempi julkaisu on viime vuonna ilmestynyt ylistetty  "No Answer : Lower Floors" -pitkäsoitto.

Nykyisin vain harvakseltaan keikkaileva ja vaihtelevalla aktiivisuudella toimiva kulttisuosikki on vieraillut Suomessa ainoastaan keväällä 2007, jolloin bändi nähtiin Nosturin Noisefestin pääesiintyjänä.

Illan lämmittelijänä lavalle nousee mm. Testicle Hazardin ja The Truckfuckersin riveistä tuttu, "liukasta elektronimusiikkia" soittava kotimaisen noisemusiikin moniottelija Tommi Keränen.

www.obscurex.org Noise, Power Electronics, Industrial & Experimental Label.

Ernpe

Keränen played quite slow burning noise, ended with really nice powerful wall of noise.
Wolf Eyes was quite boring, and I have to say such ironic rock-performing irritates me more than a bit. For noise acts who perform in interesting way, I prefer likes of Umpio or Vanhala and not someone going through the moves of Johnny Rotten. Wolf Eyes had some moments but after c. 35 minutes dullness of (overlenght) songs made me move to home. Too little happening within the songs.
Noise & other underground reviews in Finnish: http://box-is-record.tumblr.com/